Suomen luottamustalous näyttää suuntaa maailmalle

Puhe Liikenne- ja viestintäfoorumissa 26.9.2022 ”Maailma on sijoiltaan, sanoi Hamlet, ja tältä osin Kansallisteatteri on juuri oikeaan aikaan ottanut William Shakespearen klassikon ohjelmistoonsa. Olemme jo pitkään eläneet aikaa, jossa poikkeuksista on tullut sääntö. Kaksoiskriisi eli pandemia ja Venäjän julma hyökkäyssota vaikuttavat liikenteeseen ja viestintään hyvin eri tavoin ja eri tasoin. Näissä olosuhteissa liikenne ja logistiikka joudutaan miettimään uudestaan. Meillä on hyvässä vauhdissa strategiatyö, joka huomioi kaksoiskriisin vaikutukset niin liikennepalveluiden tuottamiseen, …

Astumme datakapitalismin aikaan

Puhe liikenne- ja viestintäfoorumissa 20.9.2021 Brittiläinen populaatiogenetiikan pioneeri J.B.S. Haldane esitti ennustuksen: Tulevaisuudessa mikä tahansa, mikä ei ole tapahtunut, tapahtuu. Kukaan voi väistää sitä. Hän muuten käytti ensimmäisenä sanaa klooni.   Mika tahansa, mikä ei ole tapahtunut, tapahtuu. Ja todellakin, viime vuosina on tapahtunut paljon, mitä emme olisi uskoneet koskaan tapahtuvaksi. Monet kriisit ovat järkyttäneet yhteiskuntien perusteita, mutta vain vahvistaneet kehitystä, joka nähdäkseni on johtamassa uuteen aikakauteen, datakapitalismin voittokulkuun.  Haluan tänään jakaa kanssanne ajatuksia siitä, mitä siitä seuraa, kun data …

Liikenteen ja viestinnän suunnat 2020-luvulla

Puhe Liikenne- ja viestintäfoorumissa 3.3. 2020 Alkuun sitaatti. ”Maailma sellaisena kuin olemme sen luoneet, on ajattelumme tuote. Emmekä voi muuttaa maailmaa muuttamatta ajatteluamme.” Tämän Albert Einsteinin ajatuksen voi ilmaista vielä astetta rohkaisevammin: kun muutamme ajatteluamme, silloin muutamme aina maailmaa.  Vihdoinkin ihmisten ja tavaroiden kuljetus on kokemassa samanlaisen muutoksen kuin tietoliikenne. Tämän muutoksen ajureina ovat big data ja tekoäly, jotka taas mahdollistuvat entistä tehokkaampien verkkojen ansiosta. Ilmastotavoitteiden edellyttämät päästövähennykset asettavat puolestaan uuden rajoitteen.  …

Muovin käyttöön on puututtava myös verotuksen keinoin

  Vihreät esittelivät tänään lakialoiteen muoviverosta (lakialoite 5 /2018). Mutta kun puhutaan muovipakkausten verottamisesta, puhutaan samalla jostain suuremmasta. Kerrataan faktat. Keskiviikkona vietettiin ylikulutuspäivää. Se tarkoittaa, että tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat, kuten me suomalaiset. Emme ole kuitenkaan ongelman kanssa yksin, vaan se koskee tavalla tai toisella koko maailmanyhteisöä. On siis selvää, että talouskasvu on kytkettävä irti luonnonvarojen kestämättömästä hyödyntämisestä. On myös selvää, että ilmastonmuutosta on hillittävä. Nykyiset toimet eivät …

Jumbo jänkhälle, kaasua kairalle

Kun arvostetut ajattelijat lausuvat typeryyksiä, päiväni on pilalla, loma tai ei. Tietenkin lomapäivä on aina pahemmin pilalla kuin mikään työpäivä. Erikoista on, että tällä kertaa typeryyksiä ei ole lauottu taloudesta, josta minulla on mielipiteitä ja tietoakin, vaan liikenteestä, josta yleensä vaikenen varmuuden vuoksi. (Moni toki soisi minun pitävän pääni kiinni myös taloudesta.) Osmo Soininvaaran käsitys, että sähköautojen pikalatauspisteitä ei tulisi perustaa huoltamoille, on kylläkin välillisesti talouspoliittinen. Kirjoitus muistuttaa jälleen, että …