Fiksu valtio rohkaisee yrittäjyyteen

Kolumni julkaistu Suomen Yrittäjien blogissa 3.8.2016

Kaikkihan ovat ”yrittäjien asialla”. Yrittäjien, ja yritysten, kirjo on kuitenkin niin valtava, että määritelmä on järjetön. Mikä yhdistää itsensä työllistävää korutaiteilijaa ja Antti Herliniä?
Kun yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset, yritysten tukemiseen käytettävät rahat tukevat yksiä yrityksiä, mutta eivät toisia. Suurten yritysten saamat sadat miljoonat ovat käytännössä pois pienyritysten auttamisesta. ”Elinkeinoelämän” etujärjestöt ovat saaneet, ja saavat, hallituksen ajamaan asiaansa.

Yrityksistä ei voi puhua yhdellä määreellä, vaan jokaiseen kokoluokkaan – XS, S, M, L ja XL – on luotava aivan oma ja erilainen strategiansa. Kun suurimpien joukko, eli ”elinkeinoelämä”, on nauttinut ja nauttii hallituksen erityistä suosiota, on korkea aika auttaa kaikkein pienimpiä.

170 000 suomalaista on yksinyrittäjiä. He eivät ensisijaisesti tee liiketoimintaa, vaan elättävät itsensä. Bisnesstrategioita voi hioa vasta sen jälkeen, kun alkeellinen sosiaaliturva saadaan kuntoon.

”Itsensä työllistäminen pitäisi nostaa kunniakkaaksi kansalaistaidoksi, innostaa ihmisiä tarttumaan tilaisuuksiin, seuraamaan rohkeasti tähteään”

Kymmenet tuhannet itsensä työllistäjät taiteilevat työttömyyden, keikkatyön ja toimeksiantojen sekavassa, mielivaltaisessa byrokratiassa. On sattuman varassa, katsooko TE-toimisto hänet pää- vai sivutoimiseksi yrittäjäksi, oikeuttaako vai ei työttömyysturvaan – riippuen siitä, kuka ja miten lukee 193-sivuista toimintaohjetta.

Olen esittänyt, että ensiapuna keskitettäisiin itsensä työllistäjien asiat muutamaan TE-toimistoon, joissa asiantuntevat ja auttamishaluiset virkailijat huolehtisivat edes perusasiasta: että yritteliään ihmisen oikeusvarmuus toteutuisi yhtenäisin käytännöin. Työministeri vastasi, että selvityksiä tehdään joskus aikanaan.

Tilanne on sietämätön. Ihmisen on varminta pysyä visusti ansiosidonnaisella, jos sellaisen on onnistunut saamaan, eikä tarttua toimeen, joka onnistuessaan toisi elantoa toisillekin. Itsensä työllistäminen pitäisi nostaa kunniakkaaksi kansalaistaidoksi, innostaa ihmisiä tarttumaan tilaisuuksiin, seuraamaan rohkeasti tähteään. Se edellyttää varmuutta turvasta kaikissa tilanteissa.

SDP on laatimassa yleisturvan mallia, joka huomioi tasaveroisesti ihmisen vaihtelevat vaiheet työttömyydestä palkkatyöhön, opintoihin ja yrittäjyyteen, perhevapaisiin ja keikkatöihin.

Yksiyrittäjien on saatava tukea ulkopuolisen työntekijän palkkaukseen. Moni nääntyy töihinsä, mutta työllistämisen riski on liian korkea. SDP:n yrittäjyyspaketissa – joka tarjoaa toimia jokaiselle yrityskoolle erikseen – esitimme 20 000 euron palkkausvähennystä. Kerrankin hallitus tarttui opposition esitykseen, joten odotamme toiveikkaana.

”Kun ihmisiä rohkaistaan yrittäjiksi ja ennen kaikkea pienyrityksiä autetaan kannattavuuteen, kasvuun ja jopa työllistämiseen, kansakunta saa uutta elinvoimaa”

Kun olen keskustellut kymmenien pienyrittäjien kanssa, yksi toive on noussut yli muiden: arvonlisäveron alarajan korottaminen. Valtiovarainministerinä Antti Rinne korotti alv-velvollisuuden alarajan 10 000 euron vuosittaiseen liikevaihtoon. Monin paikoin EU:ssa raja on paljon korkeammalla, Britanniassa peräti 95 000 eurossa. Vaikka moni ekonomisti on epäillyt, että veron alarajalle syntyy kannustinloukku – joka pitäisi liikevaihdon väkisin pienempänä kuin mihin edellytykset riittäisivät – tuore VATT:n selvitys puoltaa selvin sanoin alv-alarajan nostamista. Alv-byrokratian hinta pienyrittäjälle on kohtuuttomampi kuin sittenkin teoreettinen kannustinongelma.

Hallitus on esittänyt Ruotsin mallin mukaista yritysveron lykkäystä (”periodiseringsfond”) kannustaakseen investointeja. Vaikka investointien lisääminen on välttämätöntä, Ruotsin malli on osoittautunut kalliiksi ja tehottomaksi.

Mutkikkaiden näennäisjärjestelmien sijaan juuri nyt on aika korottaa arvonlisävelvollisen liikevaihdon raja 30 000 euroon. Välitön veromenetys valtiolle liikkuu yli sadassa miljoonassa eurossa, mutta olen vakuuttunut, että investointi kannattaa. Kun ihmisiä rohkaistaan yrittäjiksi ja ennen kaikkea pienyrityksiä autetaan kannattavuuteen, kasvuun ja jopa työllistämiseen, kansakunta saa uutta elinvoimaa.

Näin toimii fiksu valtio.