Eduskuntapuhe koulutusvälikysymyksessä 6. huhtikuuta 2016

Arvoisa Puhemies,

Opintotuen leikkaamisen ja lainapainotteistumisen ideologia osoittaa, että koulutuksen tasa-arvo ei kuulu hallituksen tavoitteisiin. Siksi en käytä ruutia oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolustamiseen. Sen sijaan yritän puhua hallitukselle sitä kieltä, mitä se ymmärtää – tai ainakin käyttää vaikka ei ymmärrä – siis talouden kieltä. Opintotuen leikkaamisen taloudelliset perustelut, sen taustaideologia, uhkaavat amputoida Suomen mahdollisuudet menestyä digitaalisessa maailmantaloudessa.

Ekonomistit, joille hallitus on uskonut opintotukiuudistuksen, hokevat taloustieteessä valtavirtaista näkemystä: opintolaina on opiskelijan taloudellinen investointi hyvätuloiseen tulevaisuuteen. Professori Uusitalo sanoi, että antaa potkut jokaiselle omalle opiskelijalleen, joka ei ymmärrä lainaa investoinniksi. Tämän voi ymmärtää, kun kyseessä ovat tulevat taloustieteilijät. Mutta antaako Uusitalo potkut myös suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijalle – tai kenelle tahansa humanistille – joka voi odottaa investoinnilleen samaa tuottoa kuin sijoituksesta Talvivaaran osakkeisiin?

Opiskelija vai robotti?

Käyttäytymisen taloustiede on vahvasti nouseva tieteenala, jonka nojalla voi esittää kaksi painavaa vastalausetta väitteeseen, että opiskelupäätös on nuoren ihmisen investointi omaan tulevaisuuteensa.

Ensimmäinen vastaväite perustuu arjen havaintoon.

Jokainen, jonka lähipiiriin kuuluu teini-ikäisiä, joutuu puistelemaan päätään, kun väitetään heidän tekevän elämässään rationaalisia investointipäätöksiä. Hyvin harvalla 18-vuotiaalla on valmis käsitys omasta urastaan, ja vaikka olisi, määrätietoisuutta toteuttaa suunnitelmaansa. Ja hyvä niin. Jotain pelottavaa on siinä teknokraattisessa utopiassa, jossa kansalainen ohjelmoituu nuoresta pitäen kansantalouden vaatimusten mukaiseen lokeroonsa mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Tämä utopia, tai dystopia, tekee mahdottomaksi luovuuden ja innovaation, jotka perustuvat uteliaisuuteen ja seikkailuhenkeen, muutosvalmiuteen ja rohkeisiin epäonnistumisiin. Väitän jopa, että optimoitu opiskeluohjaus heikentää suomalaisten kykyä menestyä digitaalisen maailmantalouden dynamiikassa.

Tulevaisuuden varmistelu johtaa tuhoon

Toinen vastaväite perustuu tämän optimonnin haitallisiin seurauksiin.

Lainapainotteinen opintotuki kannustaa nuorta rationaaliseen investointipäätökseen. Jos nuori toimii ajatellun kannustimen mukaisesti, hän hakeutuu aloille, joilla juuri nyt työllistymis- ja palkkanäkymät ovat hyvät. Rationaalinen nuori hakeutuu ekonomistiksi, juristiksi tai insinööriksi. Rationaalinen nuori karttaa taidekorkeakouluja. Mutta kuten jo edellä arvelin, nuoren intohimoa ei tällainen järkeily kahlitse, eikä sen pidäkään.

Olen valmistunut Teatterikorkeakoulusta. Muistaakseni noin 75 prosenttia meistä valmistui työttömiksi tai köyhiksi keikkatyöläisiksi. Kukaan niistä tuhansista pyrkijöistä, jotka joka vuosi hakeutuvat alalle, ei uhraa ajatustakaan ankealle tulevaisuudelle. Väitän silti, että laskelmoimattomat opintovalinnat johtavat todennäköisemmin yhteiskunnan ja kansantalouden hyödyksi, kuin tulevan työpaikan varmistelu – sillä mikään työpaikka ei ole varma, ei voi olla varma, eikä pidä olla varma.

Yhteiskunta ei pysty ennakoimaan talouden tarpeita

Dynaaminen talous edellyttää taitoja ja kykyjä tehtävissä, joita ei vielä tänä päivänä kyetä näkemään. Jokainen koulutuspanostus on alttiina epäonnistumiselle. Takavuosina nuoria koulutettiin kymmenin tuhansin media-alalle, jonka digitaalinen murros on käytännössä tuhonnut. Nyt on työttömänä 8000 insinööriä, jotka ovat huipposaajia kapealla erikoisalalla, jolle ei enää ole kysyntää. Päivän murheellinen uutinen oli, että Nokia aloittaa jälleen jättimäiset yt-neuvottelut.

Yksikään koulutussuunnittelija tai paraskaan ekonomi ei pysty ennakoimaan luovaa tuhoa; näkemään, mitä taitoja todella tarvitaan arvonlisän luomisessa. Kerron esimerkin.

Paras ystäväni Teatterikorkeakoulussa omistautui oopperoiden ohjaamiseen. Päällisin puolin näyttää siltä, että yhteiskunnan kannalta äärimmäisen kallis koulutus johtaa äärimmäisen tuottamattomaan, julkisin varoin vahvasti subventoituun ja monen mielestä täysin turhaan tehtävään. Mutta kuinka ollakaan, ystäväni palkattiin Nokialle, koska hänen tarinankerronnallisia ja elämystaloudellisia taitojaan tarvittiin kipeästi silloin, kun teollisen tuotteen piti erottua asiakas- ja käyttökokemuksellaan. Jälkeenpäin voi sanoa, että Nokia olisi ehkä tarvinnut enemmänkin humanisteja ja taitelijoita palvelukseensa. Nykyään ystäväni vaikuttaa Kaliforniassa start-up-maailmassa.

Menestys vaatii yleissivistystä ja perustutkimusta

Arvoisa puhemies –

Kaikki tämä on puolustuspuhe humanistisille aloille ja vahvalle yleissivistykselle, joiden arvomaailmassa taloudellinen hyöty on enintään sivuseikka. Tämä on vastalause hallituksen lyhytnäköiselle koulutus- ja tiedepolitiikalle. On suurta ironiaa, että juuri oikeistohallitus ottaa tutkimuksen ja innovaatiot vahvasti valtion valvontaan, että juuri oikeistohallitus noudattaa 1970-luvun suunnitteluideologiaa.

Digitalisaatio ei tarkoita sitä, että kouluihin tuodaan tabletteja. Digitalisaatio tarkoittaa, että yleissivistys ja perustutkimus ovat tärkeämpiä kuin koskaan.

Arvoisa hallitus: Teidän toimillanne Suomi ei voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa, muuttuvassa digitaalisessa maailmantaloudessa. Kuten arvostettu arkkitehti, professori Aarno Ruusuvuori sanoi: ”Mikään ei ole tuhoisampaa kuin toimelias tietämättömyys.”