Nuuksion kansallispuisto sijaitsee osittain Espoon, osittain Vihdin ja pieni osa myös Kirkkonummen alueella. Saamelaiset pysähtyivät kulkumatkoillaan alueella toisen vuosituhannen alkupuolella ja antoivat nykyiselle Nuuksion Pitkäjärvelle laulujoutsenta tarkoittavan nimen njukča.

Uusiutuva Uusimaa

 

Kuten Suomi voi olla edelläkävijä Euroopassa, Uusimaa voi olla edelläkävijä Suomessa. Vaikka metropolikaupungit ovat panostaneet kiitettävästi uusiin, puhtaampiin energiamuotoihin, uusiutuvalla energialla tuotetaan edelleen vain 5–10 prosenttia niiden sähköstä ja lämmöstä.

Esimerkiksi Espoon koko tuotanto voitaisiin teknisesti toteuttaa biopolttoaineilla, mutta raaka-aineen saatavuusketju on metsien ja peltojen Suomessa hunningolla. Metsäteollisuuden tarpeet ja puun energiankäyttö on ihan turhaan asetettu vastakkain – ekotehokasta metsätaloutta voimakkaasti kehittämällä syrjä-Suomen työllisyys kohentuu eteläisen Suomen ilmastotavoitteiden hyväksi.
Uusimaa on ainutlaatuinen yhdistelmä kaupunkielämää ja vaikuttavia luontoalueita: Nuuksio. Luukki, Vantaanjoki, Sipoonkorpi, Porkkalanniemi, Virvik, Tulliniemi… Luonto ei kuitenkaan ole museo, vaan aktiivinen tapahtumapaikka. Erityisesti lapset ja nuoret kannattaa kiskoa päätteiden ääreltä toiminnallisiin luontokokemuksiin.
Elämyspalvelujen ennustetaan tuovan Uudellemaalle tuhansia uusia työpaikkoja. Luontoa kunnioittavia toimintapalveluja pitää edistää niin asukkaiden iloksi kuin turistitulojen lähteenä.

Samalla luonto on tuotava lähelle: kaupunkeja ei voi muuttaa reservaateiksi, mutta kaupunkiluontoa voi vaalia, eikä sitä tarvitse parturoida elottomiksi puistoalueiksi. Tässä on myös oivallinen vientituote Eurooppaan ja maailmaan.