Tapaus Berner

By on 23.2.2017

Eduskuntapuheesta 22.2. 2017

Tässä Finavia-kohelluksessa on mennyt sekaisin moni asia. Oli siis välttämätöntä, että tarkastusvaliokunta pyrki saamaan tähän sekoiluun jotain selvyyttä, ja tämä työ on ollut erittäin tärkeä ja ansiokas.

Keskustelussa oli mielenkiintoinen ristiriita: pääministeri Sipilä painotti voimakkaasti sitä, että ministerin tuli puuttua Finavian toimintaan, kun taas ministeri Berner on kuukausien ajan korostanut, että hän ei ole puuttunut millään tavalla Finavian toimintaan.

Kumpikohan näistä näkemyksistä nyt sitten on totta? Ehkä kannattaisi sopia yhteinen tarina etukäteen.

1. Pääministeri totesi, että omistajan ja operatiivisen johdon rajat ovat täysin selvät. Toisin lausuu siis Valtiontalouden Tarkastusvirasto, joka nimenomaan on todennut, että nämä roolit ovat Finaviassa menneet sekaisin.

Ja itse asiassa valiokuntakin tässä yksimielisessä mietinnössään toteaa, että Deloitte-kanteiden peruuttamisessa oli ”toimintatapoja ja tilanteita, jotka ovat valiokunnan mielestä omiaan sekoittamaan omistajaohjauksen ja yhtiön päätöksenteon toisiinsa”. Hallituspuolueiden edustajat valiokunnassa ovat todenneet, että tämä raja ylitettiin, mutta ministerit Sipilä ja Berner ovat uppiniskaisesti eri mieltä — tosin eri syistä, kuten alussa sanoin.

Hallituspuolueet myöntävät, että raja ylitettiin, ministerit ovat uppiniskaisesti eri mieltä.

2. Lisäksi ovat menneet sekaisin ministerien omistajaohjaus ja valtioneuvoston omistajaohjausyksikön roolit, kun ministeri vaati yhtiötä toimimaan toisin kuin omistajaohjausyksikkö oli ohjeistanut.

On siis tärkeää huomata se, että ministeriö rikkoi hyvää hallintotapaa ja toimi omavaltaisesti ja veronmaksajien kannalta vahingollisesti.

3, Täälläkin keskustelussa roolit menivät sekaisin, kun edustaja Ala-Nissilä on moneen otteeseen todistellut, että vahingonkorvauskanteet eivät olisi menestyneet käräjillä. Arvostan hänen tilintarkastusosaamistaan, mutta en ole saanut syytä vakuuttua hänen juristinkyvyistään.

Kyse on periaatteesta: jos valtiolle aiheutetaan vahinkoa, veronmaksajien etua on puolustettava oikeudessa. Täss mentiin 1990-luvulla kohtuuttomuuksiinkin, kun maakuntapankkien isännistöä pantiin tilille aiheutetuista vahingoista. Useissa pankkioikeudenkäynneissä valtio myös hävisi tuntuvasti rahaa, mutta silloin se nähtiin yhteiskuntamoraalin kannalta välttämättömänä.

Kansalaisille ei saa tulla kuvaa, että yhteiskunnassa on suojeltu eliitti, joka ei joudu vastuuseen teoistaan.

Kansalaisille ei saa tulla kuvaa, että yhteiskunnassa on suojeltu eliitti, joka ei joudu vastuuseen teoistaan. Veronmaksuhalukkuuden kannalta on tuhoisaa, jos julkisten varojen käytön valvonta on välinpitämätöntä.

Valtion on siis puolustettava veronmaksajien rahoja, silloinkin kun menestyminen ei ole sataprosenttisen varmaa. Olen huolestunut siitä, että hallitus lipsuu tältä linjalta. Hyvin huolestunut.

Jos tämä tapauskohtainen puntarointi johtaa hyvin kirjavaan käytäntöön, on aivan selvää, että medialle ja kansalaisille tulee epäilys siitä, että joitakin tahoja suositaan ja suojellaan. Tämä karhu tulee varmasti vastaan, ja varoitan metsämiehiä vakavasti jo etukäteen.

Meillä ei ole varaa rapauttaa demokratiaa eikä kansalaisten uskoa oikeusvaltioon ja tasapuolisuuteen.

Vääryyttä on tehtävä, kun tekemättäkään ei voi jättää?

Siksi siteeraan vielä valiokunnan kantaa, jotta kävisi ilmi, että valiokunta ja siellä olevat hallituspuolueiden edustajat evästävät hallitusta kuitenkin huolehtimaan tästä julkisesta, yhteisestä moraalista tavalla, josta äsken puhuin:

”Finavian osalta valiokunta toteaa, että lopputuloksen epävarmuudesta huolimatta olisi yleisen edun kannalta ollut perusteltua selvittää vastuukysymykset kokonaisuudessaan oikeusteitse. Tämä kuitenkin edellyttää vastuukysymysten oikeudellisen puolen huolellista ja monipuolista selvittämistä kaikissa vaiheissa. Tilintarkastajien osalta vahingonkorvausvastuu on nyt jäänyt selvittämättä, vaikka tilintarkastajan vastuuta pidetään yleisesti varsin ankarana. Lisäksi asian saaman julkisuuden ja asiaan liittyvien monien osapuolien kannalta ratkaisun saaminen oikeusteitse olisi voinut olla perusteltua, jotta vastuukysymykset eivät olisi jääneet pysyvästi epäselviksi.”

Meillä ei ole varaa siihen, että kansalaiset kokevat, että vääryyttä suojellaan. Eihän nyt toimita sillä tavalla, että vääryyttä on tehtävä, kun tekemättäkään ei voi jättää?

Posted in: Suomi, Talous